24.4.2009

Isän syntymäpäivä

Jos isä vielä eläisi, olisimme parasta aikaa kakkukahveilla lapsuudenkodissa. Vaikka monta vuotta on jo ehtinyt kulua hänen poismenostaan, on haikeus mielessä varsinkin näin hänen merkkipäivänään. Mieleen palaavat lapsuuden kesät, saarielämä, isä veneen kunnostuspuuhissa näin keväällä.

Niin paljon jäi kysymättäkin eikä enää ole elossa ketään, joka auttaisi siinä asiassa. Harmittaa todellakin. Kuollessaan isä oli hiljattain eläkkeelle siirtynyt, mieli täynnä suunnitelmia. Tänä päivänä olisi ikää reilusti, hän olisi jo vanha mies.





13 kommenttia:

  1. Jonain paivana sulla tulee olemaan ihana jalleennakeminen isasi kanssa. Siihen uskon 100%. Mutta tietty on haikeaa olla erossa. Mutta ihana etta sulla on ollut niin ihana isa etta ikavoit. Itsellani ei isaa ollut lapsena ja se vaikutti muhun hurjasti. Vanhemmiten yritin oppia tuntemaan isaani muttei ole sama juttu ja edelleen minusta aina tuntuu ettei mulla ole isaa. Eli vaikka sulla on ikava isaasi niin ole onnellinen etta sulla on ihana isa. Haleja! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana laulu, en tuntenutkaan ennestään. Mulla oli vanhat vanhemmat ja isä olisi jo yli 100v, jos eläisi. Sääliksi käy sellaisia, joilla ei ole ollut isää. Minulla oli sellainen, jota kaikki kaveritkin rakasti ja kun isä kuoli, jopa mieheni itki. Omia vanhempiaan hän ei itkenyt.

    VastaaPoista
  3. hAIKEA IHANA POSTAUS. tULI KYYNEL SILMÄÄN. JA KAUNIS LAULU, IHANAT SANAT..

    VastaaPoista
  4. sansku:...siellä he kulkevat tähtien rivissä kirkasta vanaa, isä ja äiti peräkanaa. Sieltä he katsovat kotoista mäkeä, kissoja, koiria, tuttua väkeä...Lauri Viitaa lainatakseni. Niin, siellähän sitä sitten tavataan jälleen.Lohdullista.

    Allu: Kuvat, joita sinun isäsi on ottanut, kertovat paljon.

    Krisse: On kaunis todellakin. Olen sitä tässä kuunnellut jo muutamaan otteeseen.

    VastaaPoista
  5. Mofaa on ikävä...

    VastaaPoista
  6. H: No eläähän mofa muistoissa mukana aina ja mukavia muistoja ehti kertyä teillekin paljon.

    VastaaPoista
  7. Wie schön, ein altes Familienbild! Da sinsd sicher viele Erinnerungen drin.

    VastaaPoista
  8. Wienermädel: Das war im Jahre 1951. Ich sitze vorne mit meiner Mutter, mein Vater steht dahinten. Wir sind hier in unserem Sommerhaus angekommen. Meine Geschwister, Oma, Tante und Cousine sitzen auch in dem Boot.Welche schöne Erinnerungen!

    VastaaPoista
  9. Ihana laulu...en tuntenut sitä ennen. Minun molemmat vanhempani ovat myös jo poisnukkuneet. Isä kuoli ollessani 15-vuotias. Äitini eli pitkään. Molemmat olisivat jo yli 100 vuotiaita. Harmittaa vain, kun jäi niin monia asioita kysymättä.

    VastaaPoista
  10. Förstår att dina tankar blir många en dag som denna. Ens pappa är och förblir alltid något speciellt!! ~¨kram~¨

    VastaaPoista
  11. Sira: Kaunis tuo laulu tosiaan ja kuten siinäkin sanotaan, paljon jää kysymättä...

    Karina: Tack för dina vackra ord!

    VastaaPoista
  12. Hannele:Mukavahan noita lapsuusaikoja on muistella.

    VastaaPoista