19.12.2010

Ikkuna jouluun

Nyt on sytytetty kaikki neljä adventtikynttilää. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina sytytimme odotusta symboloivan kynttilän, toinen kynttilä on jouluilon sytyttäjä, kolmas symboloi joulurauhaa ja
tänä aamuna sai sytyttää jo neljännen, rakkauden kynttilän, Mariallle omistetun.

♥ ♥ ♥ ♥♥♥
 
Minähän olen keksinyt kaikenlaista kivaa touhuamista tähän saakka, joten nyt alkaa valitettavasti se kiireisin aika, jos haluaa kotiin kauniin ja rauhallisen joulutunnelman. Siivottavaa ja jouluruokien valmistamista riittää, vaikka osittain jouluateria koostuu siitä, että yksi lapsista tuo mukanaan vaikkapa rosollin, toinen jotain muuta ja kolmannellakin on mukanaan osuutensa.
Aikani on tähän saakka kulunut tilkkuenkeleiden tekemisessä, joulutähtiäkin on väkerretty paperista ja sitten olen maalannut. Kaikki alkoi ikkunanpokasta, jonka maalasin valkoiseksi, mutta kun väriä oli jäljellä ja pensseli otettu käyttöön maalasin vielä yhden ikkunanlaudan, kaksi pientä puulaatikkoa, yhden pienen puuastian.....

Syksyisin  kun lähdemme kesäpaikastamme viimeisen kerran, on minun aina saatava mukaan sieltä jotain. Saan kyllä kuulla tästä asiasta aika paljon kritiikkiä ja motkotusta täällä kotona mutta ei se mitään. Lopulta tulee kyllä sitten kiitostakin. Niin se aina menee. 
Viimeksi otin vintiltä löytyneen seinähyllyn (joka on jo mennyt tytön keittiön seinälle) ja vanhan ikkunanpokan.
Juuri sen maalasin valkoiseksi.

Ja nyt saan ripustaa joulukortteja ja myöhemmin jotain muuta kauniisiin vanhoihin ikkunanraameihin. Oi kun olen tyytyväinen. Nyt sitten muihin hommiin.



8 kommenttia:

  1. Kesäkotinne on loputon aarreaitta! Ikkunanpokiin saa (tai saisi, jos olisi...) viriteltyä kaikkea kivaa.

    VastaaPoista
  2. Allu: Kiitos, niin minustakin:)

    Susadim: Löysit taas oikeat sanat: aarreaitta se on, tällaiselle hamstraajalle varsinkin:)

    VastaaPoista
  3. Kiva idea ripustaa joulukortit! Minulla ne ovat sinitarralla H:n huoneen ovessa. On ihanaa, kun on sellainen aarreaitta käytössä.

    VastaaPoista
  4. Sira: Kyllä teillä varmaan siellä maalla vintiltä löytyy yhtä sun toista:D

    VastaaPoista
  5. No löytyyhän sieltä ja tarttuu aina mukaankin. Sillähän tuo meidän auto on aina niin täynnä, kun raahataan edestakaisin. Täältä viedään ylimääräinen maalle, ja sieltä löytyy taas mukaan kaikenlaista, joskus jouluistakin.

    VastaaPoista
  6. Eine schöne Idee mit den Weihnachtskarten, nur leider werden es immer weniger! Email usw. verdrängen das Papier.
    Liebe Weihnachtsgrüsse aus Wien

    VastaaPoista
  7. Wienermädel: Ja, leider stimmt das.
    Habt eine schöne Weihnachtszeit!

    VastaaPoista