26.11.2012

Lähestyvän joulun syytäkö

tämä kaipuu punaiseen? Eilisen Hesarin luettuani oli pakko todeta, että kyllä  se niinkin on, vaikka muitakin syitä kuuluu löytyvän.  Aloin katsella, mitä punaista näen ympärilläni, mutta punaista meiltä sai kyllä etsimällä etsiä.



Luin, että punaisessa on rentoa lämpöä, joka liittyy nyt niin trendikkääseen kotoiluun. Jep, löytyi!



"Talvella punainen lämmittää ja piristää sisustusta". Joo, pitää paikkansa.



"Punaisesta saa parhaiten tuntuman, että nyt on elämässä väriä!" Mikä sen parempaa.



"Punainen on myös voimakas mielipiteiden jakaja". Tässä kirjallisuuteen liittyvien mielipiteiden jakajana  ei toimi punainen väri, (jota ei ole kuin raameissa) , vaan miehen koulupoikana tekemä puuhevonen.  (Siellä toisella puolella on Doris Lessing, josta minä pidän, moni muu ei).



"Punainen on optimismin ja eteenpäin katsomisen väri" Hyvä, kun  meiltä löytyy edes jotain punaista – luulen, että nämäkin jo riittävät unohtamaan ankeat ajatukset, menneitten murehtimiset. 



Punaisia kukkia meiltä ei tähän hätään löytynyt, mutta katselen mielelläni kuvaa näistä  jo kuihtumassa olevista pelargonioista. Mieleen tulvahtavat lämpimät aurinkoiset illat ja kesän lämpö.



Tässä taisi olla tämän päivän valoisin hetki!


(Lainaukset Ulla Rantakarin artikkelista Tuija Maija Piiroinen toimessai väriasiantuntijana)


11 kommenttia:

  1. Värit virkistää! Mutta nyt kiinnitin kyllä huomioni tuohon valloittavaan puuhevoseen jo ennen tekstin lukemista. Hienoa, että on säilynyt tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän me nyt mitään pois heitetä, hamstereita kun ollaan. Monta vaatelaatikkoa lähti kyllä hiljattain Karjalaan ja lisää on menossa, mutta niillä kun ei ole tunnearvoa, niin saavat mennäkin. Me ollaan kyllä aika mahdottomia kerääjiä.

      Poista
  2. Minäkin huomasin ekana sen söpön hevosen, aivan ihana polle. Ja haluaisin valittaa, että tuosta toisen kuvan kirjasta ei saa selvää, pitäisi nyt siis saada tietää, että mikä se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla pikkuhevosella on leikitty paljon. Sen oikean isomman pollen esittelin kerran aikaisemmin. Sillä leikitään täällä edelleen, ei tosin se alkuperäinen omistaja.
      Tuo on K-lahden historia. Sisältää paljon mielenkiintoista tietoa.

      Poista
  3. Punainen tai ei,.. Joka tapauksessa tuo pikkuinen puuhevonen on todella puoleensavetävä. Sitä täytyy pitää kuin kukkaa kämmenellä. Nyt rupean etsimään punaista meidän kodistamme.

    VastaaPoista
  4. Onpa täällä nyt niin samanmielistä porukkaa. Löytyykö punaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä löytyy...tuollaiset punaiset töppöset kuten ylin kuva näyttää. Parhaillaan kukkii kiinanruusu. Punaiset lamput työpöydällä, eteisen matto ja oviverho, ylläni oleva punainen huppupaita ja paljon paljon muuta etenkin näin joulun aikaan. Iloisen punaista joulunalusaikaa!

      Poista
    2. Kiitos samoin! Paljon punaista löysit, joten joulutunnelmaan pääsee teillä sitten helposti. Kiinanruusua minulla ei ole ollut nyt muutamaan vuoteen. Hyvä kun mainitsit, se pitää kyllä saada!

      Poista
  5. Löytyy, vaatteista, petivaatteista (ei päiväpeitosta) ja parista tyynystä, jotka ovat vain joulun ajan olkkarissa sekä tontusta ja joulupukista, molemmat nukkeja. Toinen vanha, 1960-luvulta ja toisen ostin viime viikonloppuna, Sykön Kajsan tekemän. Punainen on voimaväri! Niin, ja heppa on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin hyvin kuvailtu – aivan kuin olisin olisin ollut kylässä ja nähnyt kaiken. Lämmin kodikas joulunalustunnelma. (Hyvä että hoksasit hepan!)

      Poista