25.1.2013

"Lukupiiri" kokoontui



Kirjapostia on aina yhtä kiva vastaanottaa.  Eilen tuo Kölnistä tullut  lähetys pelasti päiväni,  ei mistään johtunut huonotuulisuuteni hävisi saman tien, kun avasin kirjan.  Mitkä värit! Mitkä kuvat!


Illaksi olin menossa keramiikkakurssille ja tästäkö sain inspiraation tehdä jotain iloista ja värikästä. Kotiin ei mahdu enää mitään keramiikkaesineitä, mutta puutarhaa aion kaunistaa tällaisilla [linkki] daameilla. Yksi tulikin jo tehtyä kesäiseen ruusupenkkiin.

Keramiikasta ja kirjoista hypätäänkin sitten "lukupiirin" kokoontumiseen.



Nämä kirjallisuuden ystävät ovat esiintyneet jo muutaman kerran blogissanikin, tai tuolle kirjojen päällä istuvalle haaveilijalle tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta.
Tässä analysoidaan parhaillaan tuon ajankohtaisen kirjan sisältöä – mitä tässä Jakobin oudoissa kelloissa oikein tahdotaan sanoa. Miksi Jakob oli pysäyttänyt kaikki kellonsa osoittamaan neljää, miksi hänellä piti aina olla perjantai. Oliko hän onnellinen, kun aika ei kulunut, hänellähän oli vain aikaa....... Minkälainen käänne sitten tapahtui, mikä sai Jakobin tajuamaan, että ajan rientäminen eteen päin ei ole pelottava asia.

Saa nähdä, minkä kirjan nämä ahkerat  ja kriittiset lukijat ottavat käsiteltäväkseen seuraavalla kerralla tavatessaan.

14 kommenttia:

  1. Deine Figuren passen sehr schön zu Jules Illustrationen, sie könnten glatt dem Buch entsprungen sein. :-))
    Ich wünsche Dir ein schönes Wochenende!
    maliz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dankeschön für den netten Kommentar ☺. Diese Illustrationen gefallen mir so sehr!
      Schönes Wochenende!

      Poista
  2. Viehättävä lukupiiri ja vielä niin kielitaitoinen. Varmaan virkistävää osallistua.

    Myös ne linkin daamit ovat viehättäviä ja sopivat vaikka kenen puutarhaan. Myös minulta mukavaa viikonloppua! Minun täytyy raivata työhuonetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukupiirin osanottajat näyttävät viihtyvän hyvin yhdessä. Ja onhan heillä hyvä kirja työn alla.
      Näin hiljattain netissä kuvia niistä Susanne Boernerin Beetschwester-daameista ja ihastuin heti.
      Oikein mukavaa viikonloppua raivauksen merkeissä. Sitten kun olet valmis, olet niin tyytyväinen. Tein tuon työn hiljattain, mutta nyt en uskalla katsoa ympärilleni.

      Poista
  3. Tuosta kirjasta ei voi muuta kuin tulla hyvälle tuulelle. Lukupiirin leiditkin saavat hymyilemään. Niitähän on kohta nukketalon verran. Puutarhaan onneksi mahtuu vielä monta taideteosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin on! Mikä nautinto katsella kirjan kuvia ja niistä tulee kumman voimakkaana tunne, että haluaisi tarttua itsekin pastelliliituihin ja piirtää jotakin.
      Juu, tuo lukupiiriporukka tulee tosi hyvin toimeen keskenään.
      Sanoin muuten täällä kotona, että on se vaan hyvä, kun jaksan aina olla yhtä lapsellinen,sitä huomaa monia asioita, joita turhantärkeät aikuiset eivät näe:-)) Se on meidän mottona tuolla keramiikkapiirissämmekin.

      Poista
  4. Ihania matameja (vai onko oikea sana matameita?). Hoono soomi, kun sekoitan töpselit ja tulpatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töpseli olisi kyllä mulle kelvannut. En ensin sen kummemmin edes reagoinut, kun itsekin joskus väännän ruotsalaisen sanan suomeksi, ihan vain laiskuuttani. Pääasia että tulee ymmärretyksi. Sinun suomenkielesi on aivan täydellistä, älä höpötä!

      Poista
  5. Siinäpä vasta oli hyvä huonotuulisuuden poistaja. Varmaan tämä lukupiiri pohtii samaa asiaa. Ihania naisia analysoimassa kirjallisuutta. Mukavia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Kai tuossa lukupiirissä olisi siinä sohvalla sinullekin tilaa:)

      Poista
    2. Kiitos. Noitten leidien kannsa olisi mielenkiintoista keskustella kirjallisuudesta.

      Poista
  6. Deinen keramischen Freunden bietest du eine wunderschöne Bibliothek!
    Und Jakob freut sich auch.
    Liebe Grüsse aus Wien

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ich habe da einige alte Kinderbücher (oder nur aus den 50er Jahren), aber ich glaube, dass sie meinen jungen keramischen Freunden gut gefallen. Und ich liebe die Illustrationen in diesem Buch über Jakob:-)
      LG

      Poista
  7. Liebe Clarissa, vielen Dank für die musizierenden Mäuschen und die lieben Grüsse :-)
    Herzliche Grüsse aus dem bei +11° aufgetauten Wien

    VastaaPoista